maanantaina

Tilausliikenne, mistä tilata

Mistä tilaan kuljetuksen?

Joskus saattaa tulla tarve ostaa kuljetus hiukan isommalle joukolle. Se on tietysti melko arvokasta. Viimeksi firman juhlissa jouduin tämän hankinnan eteen. Ensinnäkin mennessä linja-auto on yleensä edullisemmaksi, jos kuljetettavia on yli viisitoista. Pienemmälle ryhmälle kannattaa tilata taksi. Paluu on hiukan hankalampi. Väki lähtee hiukan eri kellonaikoihin ja eri paikkoihin. Meidän firmassa tehtiin niin, että paluukyydin tilaisuudesta kotiinsa kustansi jokainen itse. Vain takaisin työpaikalle lähti linja-autokuljetus tiettyyn aikaan takaisin. Tähän tilattiin tilataksi.

infoa on internetissä rajallisesti. Kilpailuttamiseen ja vertailemiseen liittyviä sivuja on vain muutama. Lisää voi lukea vaikka tuolta:
- tilausajo

Itse selvisin vertailusta siten, että printtasin hinnaston monesta paikasta ja vertailin niitä vierekkäin.

tiistaina

Euro

Eurojärjestelmä

Eurot tulivat ollakseen. Niin väitetään. Mulla on ainakin tili aina tyhjä. Eivät siis lunastaneet lupauksiaan. Lainaa on ja kaikki euromääräistä.